Tuotteelle ei valitettavasti vielä löydy hintatietoja.
Ostin LE32R77BD näytön pitkän harkinnan ja tinkailun jälkeen. En suostunut maksamaan laitteesta 1690 mikä tuntui olevan kyseisen mallin perushinta kaikkialla silloin enkä myöskään ollut haluakas ostamaan ulkonäöllisesti karumpaa halvempaa mallia.
Laite oli todella helppo ottaa käyttöön ja ohjeita ei tarvinnut kaivaa esiin missään vaiheessa. Laitteen kasaaaminen mukana tulevaan jalustaan tuotti hetkellisen päänraapimisvaiheen, mutta se oli kaikki ongelmat kasaamisessa.
Ensimmäisellä käynnistyskerralla ei tarvinnut käydä mitään käsittämätöntä asetusviidakkoa läpi vaan yksinkertaisesti analoginen kanavahaku, kello ja digikanavahaku ja laite oli käyttökunnossa.
Kuvanlaatu on omiin silmiini juuri sitä voi tuolla rahalla odottaa. Ei ihan täydellinen, mutta paljon parempi kuin monessa halvemmassa. Ei suuria kontrastieroja, ei puuroutumista eikä outoja surureunoja itse näyttöpinta-alassa. Television mustat, paksut ja litteät reunat antavat hyvän kontrastilisän näytölle, vaikka televisiota katsoisi täydellä päivänvalolla aurinkoista ikkunaa vasten.
DigiTV:n ominaisuuksista on mainittava huomattavan hidas kanavien vaihto. Siihen tottuu, mutta etenkin jos haluaa kanavasurffata, niin se on rasittava. Etenkin, kun se sitten tahtoo hyppiä, jos rämppää liian tiuhaan kanavan vaihtoa.
EPG on kohtalainen ja oikeastaan sen verran turha, että sitä tulee katottua ainoastaan "nyt ja kohta" tilassa. Ärsyttävä bugi, joka estää ohjelmien lisätietojen scrollaamisen, on yhä mukana vaikka softa onkin päivitetty huollossa.
EPG:ssä voi todellakin siirtyä "Näytä kaikki" tilaan, jossa ohjelman tilapalkki, jossa on myös ohjelman nimi, näkyy sen mittaisen mitä ohjelma on. Hieno idea, mutta käytännössä tuskattutava, jos pyrkii etsimään jotain lyhyttä ohjelmaa.
PC käytössä tämä malli on loistava. Ei värinää, ei haamukuvia. PC:ni on kytketty televisioon tavallisella HD15 kaapelilla, koska DVI-liitin puuttuu tästä mallista tyystin. Ainoana murheena on, että kaukosäätimesssä ei ole suoraan PC napppia, niin kuin tämän mallin edeltäjissä. Televisio kuitenkin todistetusti tukee tätä toimintoa, joten taidan hankkia 10in1 kaukosäätimen.
Elokuva ja nopea kuva... Noh. Parempiakin on nähty. Pelikäytössä varjokuvat eivät haittaa, mutta elokuvissa tai muissa ohjelmissa jossa on tasaista nopeaa liikettä, näkyy ärsyttävästi lepatusta. Jos tätä käy tuijottamaan tai katsoo televisiota alta 2 metrin etäisyydeltä, niin joissain tilanteissa siitä tulee todella ärsyttävä. Eli mikään huippunopea tämä ei ole.
Yleisarvosana on kuitenkin neljä. Tämä siksi, että laite on käytännössä katsoen hinta/laatu-suhteeltaan yksi parhaimpia. Itse maksoin siitä 1290 ja nyt sen saa jo huomattavasti halvemmallakin.