Tuotetta ei löydy enää yhdestäkään listaamistamme kaupoista. Edellisen kerran tuotteelle on löydetty hinta 11.2.2015, jolloin tuote maksoi halvimmillaan 11 € ja kalleimmillaan 17 €.
-
Mitä parhainta zombi mättöä co-oppina! Vaikkakin hieman lyhkäinen peli, jaksaa sitä silti mättää hyvässä porukassa. Kunnollinen yksinpelikampanja tosin uupuu, ja siitä miinus. Hinta hieman tavallisia Valven julkaisuja enemmän, ja saattaa tuntua karvaalta kenttien määrän nähden, mutta ainakin itse olen nauttinut joka eurosta jonka peliin sijoitin!
Pelaan lähes joka päivä on aivan paras, mutta sitä L4D2 oon odottan kauhialla innolla
En ostais mutta waretettuna ihan ok, mutta hinnasta vois ottaa puolet pois.
waretettuna voi vain pelata singlee, mutta >
+Grafiikat
+4 Pelaajaa
-Lyhyt
-Aseet
Huippu peli.
+Pelissä hyvä rytmi
+Suhtkoht Iso pelialue
+Ei vaadi hirveästi koneelta
-Kyllästyy Helposti
Aivan loistavaa räiskintää! Suosittelen lämpimästi kaikille.
+ Todella koukuttava ja hyvän
näköinen tiimi zombi mättö.
+ toimii huonomallakin koneella.
- live pelaaminen miinusta.
Aivan mainio peli. Tullut jo pelattua ekasta päivästä lähtien ja into ei ole kadonnut minnekään.
+ Hauska ja viihdyttävä
+ Toimii koneella kuin koneella
+ Hyvällä tiimillä pelin tunnelma puhdasta rautaa!
- Serverit täynnä usein (katoaa varmasti ajan myötä)
- Peliseura joskus raivostuttavan huonoa
Ostin Steamin kaupasta kun sai 18€:lla ilmaisviikonlopun aikana.
+ Source-engine antaa kunnolla periksi vanhemmillakin koneilla, itsekin pystyn pyörittämään koko ajan 45-60 fps, paitsi silloin kun itse hostaan.
+ Grafiikat
+ Hahmojen ääninäyttely
+ Mättäminen hauskaa porukalla
+/- Vähänpuoloisesti aseita
+/- Vaatii tunnelman toteuttamiseen 4 pelaajaa, joista kaikilla on mikki ja he myös käyttävät sitä.
- Servereitä välillä vähän hankala saada käsiinsä pelaajien innon myötä.
- Välillä törmää vähemmän älykkäisiin pelaajiin, joiden takia alle tunnin peli voi kestää jopa 1½-2 tuntia.
- Kampanjoita vähän liian vähän
- Tekoäly
- Jos et saa edes paria kaveria kanssasi pelaamaan ja et osaa pelata tuntemattomien kanssa tiimityönä, peliä ei ole tarkoitettu sinulle.
Jos vähääkään tykkäät räiskintä peleistä ja/tai zombeista niin tässä on huippupeli.
+Pelattavuus
+Ei liikaa näppäimiä
+Grafiikka (monia makuja)
+4 hengen kaveriporukalla ensi kokemus HUIKEA
-Oman tasoista peliseuraa voi olla vaikea löytää
-Serverien huono saatavuus viikonloppusin illalla (ei iso ongelma)
-Lyhyys
Arvosana olisi 9,5/10
Erittäin hyvä peli. Survival, campaing ja versus. Jokainen on hyviä mutta campaingia ei ole jaksanut pelata hetkeen. Lähinnä survival. Itse aloitin pelaamisen viime syyslomalla ja olen vieläkin pelannut sitä. Aika satunnaista on pelaaminen kun ei ole aikaa tahkoa joka päivä. Peliseuraa löytyy ja muutenki mukava peli.
Suosittelen kaikille, parasta coop peliä!
Parasta coop räiskintää ikinä. Yksin tätä nyt ei pelaa erkkikään, mutta eipä oo tarkotuskaan. Neljän hengen porukalla vaan zombeja pinoon niin elämä hymyilee.
Tekoäly on aika urpo, mutta kun kaikki pelaajat on ihmisiä niin who cares. Vaikeustasoista ei muita kuin experttiä kannata edes kokeilla.
Source pelimoottori on vähän vanha joten graafista loistoa ei voi sen takia odottaa, mutta pyöriipähän sitten vanhemmillakin koneilla.
Plussaa vielä uusimmasta lisäyksestä eli Survival -pelimuodosta. Vielä kun saisivat sen SDK:n ulos niin pääsis jotain uusia mappeja tahkoomaan.
Yksinpelin takia ei kannata vaivautua. Jos löytyy vähintään 4 kaveria mukaan pelaamaan niin loistopeli, varsinkin uusi Survival pelimoodi ja peruskampanjat Expert-vaikeustasolla.
Vaikka Source-pelimoottorilla ikää onkin niin silti peli näyttää hyvältä. Varsinkin hahmojen animaatiot on huipputyötä, kuten myös ääninäyttely.
Nyt kun vain Valve julkaisisi sen kenttäeditorin niin pääsisi lahtaamaan zombeja Dawn of the Deadin kauppakeskukseen... :O~~
Ei oikein maistunut.
+Grafiikat
+Tarina
-Lyhyt
-Ei innostanut paljoa.
Peli on vähän niinkuin HL2 modi, mutta tämähän on kai HL2 pelimoottorilla.
Melko keskiverto peli, zombit eivät aitoja, pelin putkimaisuus puuduttaa jo puolen tunnin kuluessa..
plussat kuitenkin multiplayeristä kavereiden kanssa
Mielestäni Valven paras peli. Mahtavaa zombimättöä, varsinkin kavereiden kanssa. Loisto ostos!
Loistavaa menoa!
Oli tarjouksessa Steamin verkkokaupassa noin 22€ joten ostin pois. Osuu ja uppoaa!
Valve tekee loistavia pelejä, kuten tässäkin nähdään.
Left 4 Deadin tunnelma on loistavaa zombiemättö/selviytymis teemalle.
Yksinpeli on tylsää bottien kanssa (mutta siinä voi käyttää kometoja jne).
Moninpeli on parasta kavereiden kanssa. Kun pelaa moninpeliä random porukan kanssa, voi huomata että se ei ole mukavaa. Eli kavereiden kanssa kannattaa.
Peliin luvattiin 10 asetta, mikä on totta... tavallaan.
Pelissä on joitakin ärsyttäviä asioita, kuten tankin yhtäkkinen spawnaus.
Loistava peli, mutta liian kallis.
5/5
Loistava peli jälleen valvelta :) suosittelen.
Kyllä tää on ihan loistava peli kavereiden kaa mätettäväks, kun yksinpeli kusee. LAN:eilla pelattiin sellain, että 4 oli ihmisillä ja 4 zombeilla noiden comppujen puolella ja naurua riitti. Plussaa saa myös siitä ettei vaadi koneelta paljon mitään tehoja. Grafiikka hyvää, äänet loistavat ja muutenkin ominaisuudet kohallaan.
Erittäin hyvä peli ja yksinkin on ihan mukava pelata mutta moipelissä ihan erinomainen ei voi muuta sanoa
Mahtavaa räiskintäviihdettä. Tunnelma on kuin suoraan 28- päivää ja viikkoa myöhemmin -elokuvista, jotka muuten päihittävät jopa Romeron klassikot. Zombiet juoksevat ja kovemmalla vaikeustasolla pakokauhu pääsee valloileen kun Boomer oksentaa päälle ja sadat raivotautiset rynnivät päälle. Grafiikka ei teknillisesti ole hienointa uutta, mutta sopii pelin henkeen kuin nokka päähän. Myös fysiikat ovat jälkeenjääneet, mutta perhanan hienosti örkkilaumat lakoavat.
Todella hyvä moninpelinä, yksinpeliä en ole edes kokeillut. Grafiikat on hienoja, mutta sisältöä ei ole niin paljoa. Silti se on parasta zombie-räiskintää, mitä on tullut pelattua ja vieläpä moninpelinä. :)
Peruskauraa mutta silti addiktoivaa. Yksinpelinä ei oikein toimi, mutta eihän tätä yksin kuulukkaan vääntää.
Peli näyttää ja tuntuu hyvältä :D
Tiedoksi että sain itse serverlistin tuossa toimimaan, kunhan tekee näin:
avaa consolen pelissä ja kirjoittaa sinne "openserverbrowser" ilman lainausmerkkejä.
Serverlistin voi bindata esim. seuraavasti: bind "F1" openserverbrowser (lainasin serverlist-komennot teamfortress.fi:n eräästä artikkelista, kiitokset heille)
- tuosta consolesta vielä, että jos sitä ei osaa avata niin se onnistuu kun menee Steamissa omiin peleihin ja sieltä valitsee L4D:n, avaa sen ominaisuudet > määritetyt käynnistysasetukset > kirjoittaa: -console (alussa olevan viivan kanssa!)
Todella hyvä peli, sanoisin jopa että kuuluu mun top 5 fps suosikkeihin!
Moninpeli on ihan tajuttoman addiktiivinen, ja palaan siihen koko ajan vaikka peli ei ole mitenkään kovin monipuolinen.
Pelattavia alueita ei myöskään ole paljon, mutta noita jaksaa silti vetää yhä uudestaan ja uudestaan.
Yksinpeliä en ole edes läheskään jaksannut läpi vetää koska moninpeli on niin paljon kivempi muitten kanssa ammuskellessa ja tunaroidessa.
Grafiikka on aivan erinomainen jos ajattelee että tämä on vielä Source enginellä, joka on muuten yli 4 vuotta vanha nyt. Onneksi ne päätti parantaa sitä vuosien varrella ja julkaista enemmän pelejä.
veeman07 käyttäjän arvosteluun vähän vastailen vielä: Miten niitten nopeus muka voi olla luonnotonta? Omasta mielestäni se on muutenkin yksi pelin plussista, ja se olisikin myös ehkä vähän liian helppoa ellei ne juoksisi noin nopeesti.
Ihan pirun nastaa kun kasa zombeja tulee kovalla vauhdilla sua päin, ja ammut ne auto shotgunilla kumoon muutamassa sekunnissa!
+Todella hyvä tunnelma ja hyvät grafiikat.
+Paras moninpeli räiskintä mitä olen koittanut!
-Vielä aika buginen, itselläni esimerkiksi tankki on joskus vihreä (HULK :D) ja seinät pinkkejä.
-serverlist puuttuu
-Servun valinta ei toimi vielä,
esim. jos laittaa että haluaa lobbyyn jossa on seuraavat asetukset: advanced, death toll ja coop, saattaa joutua versus modeen no mercyyn.. :/
Valve teki sen taas. Hyvää perus zombiemättöä, eikä peli vaadi hirveitä koneelta. Pelattavuus hyvä ja tunnelma on myös asiaan kuuluva.
aivan mahtava peli tosin saisi olla tosiaan se server list
Todella hauska peli. Parhaimmillaan, niin kuin täällä onkin jo todettu, kaveriporukassa. Yksinpelin kiinnostavuus ei pitkälle kanna.
Nyt kun pelin julkaisun alkumetreillä vaivanneet serveriongelmatkin on suuremmaksi osaksi korjattu, L4D:ä voi nauttia helposti aamun pikkutunneille asti. Ainakin viikonloppuisin.
Ansaitsee hyvän! Tämä peli+moninpeli kavereiden kanssa on parasta viihdettä!
Aivan loistavaa nettiräiskintää, viihdettä parhaimmillaan! Yksinpeli ei vedä todellakaan vertoja moninpelille varsinkaan kavereiden kanssa! Ehdottomasti suosittelen.
Peli on ehdottomasti tämän vuoden parhaita nettiräiskintöjä. Yksinpelinä tai tuntemattomien kanssa aivan kuraa, mutta kavereiden kanssa loistavaa zombi mättöä.
On aivan pakko kommentoida tätä veeman07:n arvostelua, jossa hän kirjoitti "Zombit liikkuvat luonnottoman nopeasti" jne...
Itse en ainakaan tiedä mikä on zombien luonnollinen nopeus, mutta ehkä osa ihmisistä sitten olettavat että zombit ovat kuten muumiot.
Yksinpelaajan ei kannata tätä edes ajatella ostaa. Koko pelin idea on kavereiden kanssa pelaamisessa.
Jo kaksistaan tästä saa mahtavat kiksit, kun yrittää pärjätä zombiaaltoja vastaan. Käytämme vielä teamspeakia lisäksi ja kommunikaatio tuo hyvän lisän, kun kuulee kavereiden huudot pahassa tilanteessa.
Suosittelen varauksetta ja ehdottomasti esim. Hamachin kanssa pieniin laneihin. Vuoden peli.
Voi olla, että yksinpelatessa ei oikein jaksa kiinnostaa kauan. mutta kavereiden kanssa varsinkin on nannaa. niille jotka pitävät päättömämmästä räiskinnästä kuten serious sam tai painkiller niin en usko, että tulevat pettymään. niille jotka valittvat liian huonosta realistisuudesta niin voin antaa neuvon. siellä ulkona on elämä menkää pelaamaan vaikka painballia. :)
Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa, enkä edes pettynyt! Pelissä on loistavat ääninäyttelijät (esim. vanha sotakoira, ei hitto mikä mies. Lainaten "That was not necessary, but, thansk"). Loistavaa ovat kanssa zombit: eivät liian vaikeita tappaa, niitä on tarpeeksi, ne osaavat juosta (!). Tässä tiimityö on voimaa enemmän kuin muissa peleissä mitä olen nähnyt. Toisaalta peli floppaa yhdessä kulmassa: servereissä. Miksi ne ottivat vanhat kunnon server bowserit pois?! Nyt jos joinaa peliin niin serveri on jossain Kiinassa missä pingi on taivaassa ja pelaamisesta ei tule mitään. Toivotaan että Valve korjaa tuon. Tässä on peli jota suosittelen mielettömän räiskinnän ja tiimityöskentelystä pitäville. Et taatusti pety.
samaa mieltä Delffin kanssa että tuntuu kuin pelaisi Half Life 2 modia(sama pelimoottori kuin HL2).
Peli jaksaa vähän aikaa kiinnostaa esim.näytökset jotka tulee alussa mutta sitten onkin pelkkää huoneesta toiseen juoksemista ja ampumista. Turhan realistinen aivottomaan zombie mättöön. Petyin :/
Tälläistä peliä ooteltu pitkään. On niin kuin pitääkin.
Ei voi muuta sanoa kun WOW siis ei hitto mitä mättöä juuri tätä pitäs sen zombi mätön olla + zombit kuolee suht helposti +zombeja ei ole liikaa koskaan +grafiikat
ainoa - on se että yksin pelissä botit on kädettömiä :D
Kiva hyvä peli. Kannattaa ostaa. Ei yksinpeli ole mistään mutta kun pääse nettiin, niin se on herkkua :P
Co-op peliä parhaimmillaan, hyvällä seuralla ja hyvällä servulla pelatessa ei voi muutakuin hymyillä. PS. nämä eivät ole zombeja vaan "Infected". ;-) pilkunviilaus loppuu tähän.
Pitkästä aikaa kunnon zombimättöä. Yksinpeli sattaapi olla hyvinnii tylsä, mutta coop kaveriporukassa sitä mitä jokkaisessa fps pelissä pitäisi olla. Grafiikka meleko hyvä. Tekoäly tiimikaverina ei oikein toimi vaikeimmissa paikoissa järkevästi, mutta ylleisellä tasolla sitten pysyy perässä. Parasta kuitennii jos löytyy 4 pelaajaa.
Huono peli. Peli ei näytä edes hyvälle. Zombit liikkuvat luonnottoman nopeasti ja peli alkaa puuduttamaan jo puolen tunnin pelaamiseen jälkeen. En suosittele tätä kenellekään. Peli ei ole mielestäni edes erityisen jännittävä.
Tätä pelatessa tuntuu ihan kuin pelaisi HL2:lle tehtyä modia. Peli ei oikeastaan loista millään osa-alueella. Pidemmän päälle tylsää aivotonta räiskintää. Co-op sentään pidentää jonkin verran pelin elinikää.